Eka päivä Singaporessa

17. marras, 2017

Eka päivä Singaporessa

Turussa ja Helsingissä oli 15.11. sateista ja pimeää. Finnairin iso uusi kone A 350 oli valjastettu matkaan. Yö meni kohtuullisesti. Jännitystä oli ilmassa sen verran että unet jäi vähälle. Hyvin selvittiin tullista ja matkalaukkujen etsimisestä. Singaporen kenttä hoitaa miljoonat ihmiset mallikkaasti. Päiväntasaajan erityinen ilmasto näytti ensin hienon auringon, ja samalla rantaväylällä hetken päästä tuli hiukan vettä ja ukkonen jyrähteli. Sääolosuhteet vaihtuvat todella nopeaan.

Jetlagia korjaillessa menee siis ajantaju. Eikä pää ehdi nopean siirtymisen takia mukaan muutenkaan. No niimpä maalaistytölle kävi ekan yksin tehdyn ostoskeskuskierroksen jälkeen hassusti. Palatessani "kotia" pujahdin yhteen hissiin ja yritin etsiä kerrosta 15. Sitä ei ollutkaan valittavissa! Oli vain parillisia kerroksia. Ihmettelin, että minne katosi parittomat kerrokset. Palasin ulos katsomaan ja ihmettelemään, että onko pää sekaisin ja että olenko edes oikeassa paikassa. Kiersin betonitornin toiselle puolen ja sieltä löytyi toinen samanlainen hissi, ja siitä paritomat kerrokset eli nyt oli 15. Maalaistyttö järjesti näin huvitusta vähn muillekin !

 

Uusimmat kommentit

29.07 | 20:41

Hei! Kyllä esi-isät kiertyvät Puolangalle ja aivan Laatokan rannoille. Palaan kuvioon. Katsotaan sukukirjoista. VL

29.07 | 10:34

Hei ! minua kiinnostaa olenko sukua, minun mummoni asui Puolangalla hänen nimensä oli Amanda Moilanen

28.04 | 08:10

Hei ! Karhunkuvaus ja -katselupalvelu. Puh. 040 187 4226 Veikko Tyni, joka oli myös meidän "oppaamme". Mekin olimme siellä kuvaamassa vieraidemme kanssa. Onnea matkaan !

28.04 | 06:39

Terve.Millon vois käydä katsoon karhuja siellä
sun kuvaupaikalla?Aikoja,ajankohta,porukan koko,hinta.T.Mika Isoaho ja Sakari Arminen

Jaa tämä sivu