Kymmenes kosken viikko

5. syys, 2018

Kymmenes kosken viikko

Terveiset koskimiljööstä !

Kymmenen viikkoa on nyt takana kotokoskemme maisemissa - toukokuusta lähtien. Enemmän kuin sitten milleniumin aikaan. Ihastuttava kesä jatkui elo-syyskuun vaihteessakin. Saimme sään puolesta uurastaa kaikkea kesän aikana kesken jäänyttä puuhaa. On selvää, että työt eivät lopu tässä miljöössä. Kiitos läheiseni, kuinka olette olleet apuna ja luomassa henkeä tulevaisuuteen. Kiitostulilla itse kosken äärellä nautimme luonnosta ja sen eläimistä - ei vähiten toistemme seurasta. 

Toukokuussa alkanut kivitaideteosprojekti jatkuu keväällä, lisäpohjatöillä ja uusilla kasveilla sekä lisäkivilohkareilla. Varasto-vierasmaja saatiin välttämättömien töiden osalta sopivaan vaiheeseen, odottamaan niinikään kevättä ja sen lopputöitä. Mielenkiinnolla suunnittelu jatkuu ensin saunan korjauksen yksityiskohdilla ja talvitarjouksilla. Saunan korjaukseen liittyy monia lisätöitä muunmuassa kanavan reunatöihin, jotka myös vaativat järeämpää kalustoa paikalle.

Koko alueen suunnittelu on myös hyvässä vaiheessa. Kameravalvontaa lisättiin, ja lisätään vielä tämän syksyn aikana. Surullinen säikähdys tapahtui viime lauantaina, kun ryhmä pieniä poikia ylitti luvatta kanavan kahta vanhaa lankkua pitkin. Olisin ollut ihmeissäni, kuinka olisin noukkinut monta poikaa virrasta, jos olisivat sinne pudonneet. Kanava ja koskimiljöö ei ole lasten leikkipaikka, puhumattakaan siitä, että saapuivat luvatta yksityiselle alueellemme. Olin itse varastomajan vieressä, kun he olivat yhtäkkiä saaressa. Ollessani paikalla pojat olivat kuin varkaissa ylittäessään lopulta salaa metsän suojassa virtaa. 

Perheemme lapset ovat syntyneet ja kasvaneet Jyrkänkoskessa. Olemme oppineet kunnioittamaan sen virtaa ja voimaa. Se vie jopa aikuiset miehet mennessään. Olisi hienoa, että vanhemmat välittäisivät oikeaa viestiä koskimiljööstä.

Näin hienon kesän jatkuessa oli taas haikea jättää alue, vähäksikään aikaa.

Mitä parhainta kesäisten säiden jatkumoa ja hyvää syksyä toivotellen.

 

Uusimmat kommentit

29.07 | 20:41

Hei! Kyllä esi-isät kiertyvät Puolangalle ja aivan Laatokan rannoille. Palaan kuvioon. Katsotaan sukukirjoista. VL

29.07 | 10:34

Hei ! minua kiinnostaa olenko sukua, minun mummoni asui Puolangalla hänen nimensä oli Amanda Moilanen

28.04 | 08:10

Hei ! Karhunkuvaus ja -katselupalvelu. Puh. 040 187 4226 Veikko Tyni, joka oli myös meidän "oppaamme". Mekin olimme siellä kuvaamassa vieraidemme kanssa. Onnea matkaan !

28.04 | 06:39

Terve.Millon vois käydä katsoon karhuja siellä
sun kuvaupaikalla?Aikoja,ajankohta,porukan koko,hinta.T.Mika Isoaho ja Sakari Arminen

Jaa tämä sivu