Suloista joulun odotusta !

17. joulu, 2018

Suloista joulun odotusta !

Tämä ihastuttava kortti putkahti vanhoista arkistolaatikoista. Heti mieleen nousi isän kertomat tallitonttutarinat ja oma lapsuus, kun kannoimme vettä sankoilla saunan pataan ja puita saunan uuniin. 
Voin melkein tuntea vanhan saunan savun ja vastojen tuoksun.  Toinen mielleyhtymä näistä suloisista tontuista nousi pintaan, kun valmistelemme näille pikkuisille, Leeville 7 v ja Nooalle 5 v, kaikkien läheisten perheiden yhteistä joulua. Viikon päästä on jouluaatto, riisipuuroa, kinkkua ja monia muita ihania herkkuja. Lasten riemua lahjoista ja kaikilla on hyvä mieli !  On hienoa rauhoittua todella kiireisen viikon jälkeen rauhallisen joulun viettoon !

Uusimmat kommentit

29.07 | 20:41

Hei! Kyllä esi-isät kiertyvät Puolangalle ja aivan Laatokan rannoille. Palaan kuvioon. Katsotaan sukukirjoista. VL

29.07 | 10:34

Hei ! minua kiinnostaa olenko sukua, minun mummoni asui Puolangalla hänen nimensä oli Amanda Moilanen

28.04 | 08:10

Hei ! Karhunkuvaus ja -katselupalvelu. Puh. 040 187 4226 Veikko Tyni, joka oli myös meidän "oppaamme". Mekin olimme siellä kuvaamassa vieraidemme kanssa. Onnea matkaan !

28.04 | 06:39

Terve.Millon vois käydä katsoon karhuja siellä
sun kuvaupaikalla?Aikoja,ajankohta,porukan koko,hinta.T.Mika Isoaho ja Sakari Arminen

Jaa tämä sivu