19. maalis, 2019

Maapallon hyvinvointi - Talousmaantieto - Ilmastonmuutos

Luontoäiti on ollut elämäni paras Ystävä syntymästäni asti. Jo pienenä tyttönä, alta viiden vuoden, ihastuin keskikesällä aamun kasteesta, muurahaisista, ihanista kissankelloista, linnuista ja perhosista sekä talvella lumesta, jäästä, jääpuikoista sekä monista muista luonnon  ilmiöistä, ei vähiten Jyrkänkosken kuohuista, joiden äärelle isä niin usein minut johdatti.

Keskikoulun aika oli kasvien keruuaikaa. Kasvikirjan kanssa vaelsimme siskoni kanssa luonnossa ja etsimme tarvittavat kasvit. Helposti löysimme omasta lähiympäristöstämme ne tarvittavat noin 100 kasvia. Kuivatimme kasvit painojen alla ja kirjoitimme niille kasvikortit. Meidän aikanamme keräsimme kasvit ja sijoitimme ne kasvistoon - kansien väliin. Syksyllä tentimme ne sitten Kasviopin opettajalle.

Olen hyvin kiitollinen tuosta koulun kesätyövaatimuksesta, vaikkakin olimme sahalla kesätöissä ensimmäisestä vapaapäivästä aina viimeiseen vapaapäivään. Aikaa jäi viikonloppuisin runsaasti luonnon harrastamiseen. On surullista, että kasviston keräämisestä luovuttiin ja omat lapseni eivät enää keränneet ja tenttineet kasveja. Luulen, että yleissivistys luonnon suhteen on siltä osin heillä kevyemmällä pohjalla.

Laajemmassa mittakaavassa törmäsin luonnon ilmiöihin suorittaessani yksityisoppilaana merkonomin tutkintoa Kemijärven Kauppaoppilaitokseen vuosina 1978 - 1980. Olin onnellisessa asemassa kun sain suorittaa sen tenttimällä lähes omaan tahtiin, puolessatoista vuodessa oman päivätyöni ohella. Koulun penkillä istuneet suorittivat sen kolmessa vuodessa. Toukokuussa 1980 saadessani todistuksen päättöjuhlassa rehtori kertoi, että vain 35 prosenttia koulunsa aloittaneista valitettavasti saa päästötodistuksen ! Mieheni oli noina vuosina Lähi-Idässä YK-joukoissa, jolloin suoritin suurimman osan tenteistä omaan tahtiin. Ruuhkaisimmat tenttiajat olivat toukokuussa niiden tenttien aikaan, jotka suoritin yhdessä valtakunnallisten tenttien kanssa.

Yksi mieleenpainuvimmista tenteistä oli Talousmaantieto, jossa tehtäväni oli myös kirjoittaa essee tulevaisuuden energiatuotannosta.  Teema oli minulle mieleinen oman elämänhistoriani ja tutustumiseni Lähi-itään konkreettisesti käytyäni Israelissa, jossa sain tietää juomavesirekoista. Ne ajoivat vettä ympäri Lähi-Itää. Kosken puhtaaseen veteen syntyneenä en voinut ymmärtää että jossain ei olisi juomavettä riittävästi käyttöön. Samoin sähkön ja energian tuotannon suhteen olin kokenut niinsanotun oman sähkön tuotannon ja valtakunnan sähkön tuotannon. Oma sähkö ei maksanut mitään, kun taas valtakunnan sähkö tuotti isohkon laskun. Valtakunnan sähköä piti siis säästää kaikin keinoin. 

KIrjoitin esseen näiltä taustoilta. Peilasin nykypäivää omaan elämäni polkuun, jossa olin nähnyt eri tavat toimia, kuitenkin aina veden äärellä kasvaneena. Otin esseessäni teemaksi sekä veden että energian tuotannon ja kulutuksen. Pohdin energian tuotantoa ainostaan luonnon omien  lähteiden kautta. Ensimmäisenä turvauduin aurinkoon, jonka energiaa varastoimalla saisimme ilmaista sähköä. Mietin jo silloin, miksi Lähi-Idässä ja Afrikassa ei varastoida energiaa auringosta, etenkin kun sillä alueella paistaa aina aurinko. Samalla se olisi suuri apu köyhyyteen. Samaa mietin tuulien tuottamasta energiasta. Käytyäni merien ja suurien vesistöjen äärillä mietin, miksi tuulia ja myrskyjä ei pistetä energian tuotantoon ja keräilyyn. Tiesin, että härkinmyllyn puuratas veden voimasta omassa koskessamme pyöriessään tuotti voimaa tehtaan koneille. Näitä miettiessäni ja kirjoittaessani Talousmaantiedon esseetä Kemijärven Kauppaoppilaitoksen opettajalle, elimme vuosia 1978-1979.

Mennessäni kuulemaan tenttien tuloksia, hämmästyin kun opettajani alkoi kysellä, että voiko hän käyttää tätä pohdiskelevaa esseetä omiin opetustarkoituksiinsa. Luonnollisesti. Hän oli erittäin ihastunut tapaani miettiä koko maailman näkökulmasta asioita. Ajatukseni oli koko ajan ollut, etta talousmaantieto tarkoittaa todella koko maapalloamme.

Vesiongelmaa mietin vakavasti ensimmäisen kerran vuonna 1984, kun silloisella työpaikalla oli projektoimassa Euroopassa käynyt arkkitehti. Hän kertoi, että Euroopan joet ovat niin saastuneita, ettei niissä voi uida, eikä niiden vettä voi juoda, eikä edes sellaisenaan käyttää talousvetenä. Niiden vesi on aivan ruskeaa. Olin järkyttynyt. Toisaalta muistin ajan 1978 Lähi-Idästä, jossa rekat ajoivat puhdasta vettä säiliöissään ja/tai pullotettuna eri puolille aavikoita. Ymmärsin, että vesiongelma tulee olemaan vielä suuri koko maapallolla. Kysyinkin asinatuntijoilta, että miksi puhdas juomavesi menee vessanpöntön huuhteluun. Olin 1980-luvulla sitä mieltä, että joka talossa pitäisi olla oma vesijärjestelmä, jossa käytetty talousvesi kiertäisi vessanpönttöjen huuhteluun. Sain silloinkin vain ihmetteleviä kannanottoja ja aina syyksi ilmoitettiin sellaisen järjestelmän kalleus.

Olen hämmästnyt, että vielä tänäkin päivänä kallisarvoista juomavettä käytetään vessanpönttöjen huuhteluun ! Tänä päivänä, jona insinöörit ovat keksineet tehdä ilmasta ja hiilidioksiidista sähköllä protetiinia! Onko niin, että vasta pakko pistää ihmisen keksimään maapalloa pelastavia keksintöjä ?

Yksi mieleenpainuvimmista päivistä oli suorittaessani merkonomin tutkintoa ja mennessäni Oikeusopin tenttiin, 23.1.1979.  Menin rehtorin huoneeseen odottamaan opettajaa. Hän tuli huoneeseen ja kysyi, että eikö kukaan ole ilmoittanut, että opettajasi on ajanut kolarin töihin tullessaan. Hän oli ajanut päin tiekarhua ja makasi koomassa Rovaniemen sairaalassa. Kysyin, että jos kuitenkin voisin suorittaa tentin jonkun muun valvomana. Hän sanoi, että tenttikysymykset olivat hänen laukussaan. Niitä ei ole. Vaeltelin surullisena laitoksen käytävillä ja mietin kohtaloani. Juuri matkalla olin kuullut linja-autossa radiosta suuresta onnettomuudesta Virroilla, jossa vanhusten talo oli tuhoutunut. Vain 13 vanhusta 43:sta pelastui pienen henkilökunnan turvin. Apeana palasin Kemijärveltä takaisin Kuusamoon. Odotin pitkään tietoa oikeusopin opettajani kohtalaosta. Vihdoin sain tiedon, että hän on menehtynyt ja että sijainen tulee tekemään tentin. 

Oikeusopin tenttiin olin varustautunut edellisen opettajani ohjeiden mukaan. Hänen antamansa tenttikirjat sisälsivät paljon ihmisten perusoikeuksiin liittyviä kysymyksiä ja yritysten perusjuridiikkaa. Olin miettinyt valmiiksi esseen runkoon liittyviä asioita. En ollut varma joudunko tässäkin tenttikysymysten lisäksi kirjoittamaan esseen. Yksi aihealue kosketti "neekereitä", joita juuri edellisenä kesänä olin nähnyt Helsingissä, käydessäni siellä siskoni ja veljeni luona Jarno-pojan kanssa. Jarno oli tuolloin 4-vuotias ja kävellessämme puistossa näimme penkillä istuvan ihan mustan neekerin. En itsekään ollut aiemmin nähnyt elävää neekeriä. Kylläkin Isrelissa näin sittemmin Ghanalaisen YK-sotilaan, jota mieheni kutsui "negatiiviksi". Nähtyään mustan miehen Jarno kysyi, että "mikä tuo on ja osoitti sormellaan". Mies oli heti ajan tasalla, nousi seisomaan ja väläytti suuren valkoisen hammasrivihymyn. Nauroimme ja huskutimme hänelle tervehdyksen. Päivän paras tapahtuma. Olisin silloin  esseessäni oikeusopintenttiin kirjoittanut tämän lähtökohdaksi koskien eri ihmisten oikeuksia ja tasa-arvoa !

Kaikesta huolimatta en kannata oppiainetta "Ilmastonmuutos" vaan oppiainetta "Maapallomme hyvinvointi".

Hyvää Minna Canthin päivää, jota olen juhlistanut jokaisena maaliskuun 19.päivänä, kirjoittamalla tai maalaamalla tai editoimalla videoita !