Elämäni matkalta..

Järjestellessäni arkistoja luovutuskuntoon päällimmäisenä putkahti esiin vanha pahvin palanen sisältäen oheiset tekstit:

Vahvimmat sielut syntyvät kärsimyksestä

Elämisen taito ei koostu siitä, että eliminoisit ongelmasi, 

vaan enemmänkin siitä, että kasvat niiden kanssa.

Vahvat sielut ovat muuttaneet syvät avoimet haavat arviksi.

Arvet ovat muistin tikkejä, epätäydellinen sulkeutuminen, 

joka parantaa samalla kun satuttaa meitä.

Ne ovat ajan keksimä tapa pitää huoli siitä, että emme unohda haavojamme.

Tästä johtuen vahvat sielut ovat yleensä niiden peitossa, 

kuten urheuden ja sinnikkyyden, niiden suojatessa meitä kilpien lailla.

Ja rakkaus ja kiltteys toimivat vastamyrkkynä - parantaen meidän haavojamme.

                    - Tämä ylläoleva teksti on jäänyt tärkeimpään kansiooni, ilman lähdetietoa.

                                        Henkilö rakastuu kun hän ymmärtää

                                        toisen ihmisen olevan ainutlaatuisen.

                                                                      - Jorge Luis Borges -

Kohtalona  Kuusamon teollinen historia

Synnyin Kuusamon Jyrkänkosken rannalla ehkä pahimman Kuusamon koskisodan päivänä huhtikuussa 1955. Kymmenen vuotta aiemmin oli päättynyt toinen maailmansota Suomelle ankariin sotakorvausvaatimuksiin ja Kuusamon vauraimman alueen, Itä-Kuusamossa olevien Paanajärven ynnä muiden kylien menetykseen Neuvostoliitolle. Isämme Johan Vilhelm Moilanen selvisi sodasta ehjin nahoin, toisin kuin isän kaksi veljeä, joista toinen menehtyi ja toinen sai loppuelämäkseen sirpaleita kehoonsa. 

Moilasen kaksi veljestä oli mukana Määttien ja Kantoloiden kanssa perustamassa sodan jälkeen Kuusamon Kovasin Oy:tä, Jyrkänkosken liippatehtaan uusiksi omistajiksi. Käsittämätön varjelus piti koko tehdasalueen lähes ehjänä. Sillan räjäytyksissä oli lentänyt kivilohkareita konttoriasuintalon ja turbiinihuoneen seinään. Tehdas oli lähes siinä kunnossa kuin ennen jatkosotaa.  Kuusamon kirkonkylä oli poltettu maan tasalle ja samoin itärajan kylät. Partisaanit olivat tehneet lisäksi tuhojaan.

Äitimme Elsa s. Palukka oli tullut leskiäitinsä ja vanhemman siskonsa kanssa Kuusamoon Suorajärvelle uusioperheeseen. Äiti halusi tienata liipanteossa matkarahat etelään, mutta kohtalo oli päättänyt toisin. Vanhempani kohtasivat  Jyrkänkoskella liippatehtaalla sillä seurauksenlla että he avioituivat ja lapsia alkoi syntyä. Minä olen perheen viides.  Ensimmäinen ja kolmas lapsi olivat menehtyneet pienenä.  Elsa ymmärsi Jyrkänkosken tehdasmiljöön erikoisuuden heti. Hän näki kuinka jälleenrakennuksen aikana tehtaan sahalta lähti omilla kuorma-autoilla puutavaraa Kuusamon ja lähialueiden kymmenille kansakouluille sekä myös laivattavaksi Ouluun ja siitä edelleen Euroopan maihin. Isä työskenteli Kuusamon Kovasin Oy:ssä ja Kuusamon Jyrkänkoski Oy:ssä.  Moilaset, Määtät ja Kantolat kietoutuivat yhtiön toimintaan. Myös avioliitot yhdistivät perheitä. Näin myös historian arkistot Määttien ja Moilasten kesken yhdistyivät ja siirtyivat 2000-luvun taitteessa käyttööni historian esiintuomiseksi.

Olin syntynyt Jyrkänkosken rannalla ja kasvanut tehtaan hengessä. Vaikka monet polut veivät välillä eri paikkakunnille, veti koskimiljöö aina takaisin. Kohtalo heitti viimeisen kerran perheemme Jyrkänkoskelle 1999 toukokuussa. Tehtaassa työskennelleitä vanhuksia oli vielä elossa. He luovuttivat sadan vuoden historia-arkistoja tutustuttavaksi ja muistiin kirjoitettavaksi. Lisäksi äitimme Elsa, muualta tulleena 1940 ja itsekin liipanteossa olleena ymmärsi tehtaan merkityksen silloin ja halusi historian myös jälkipolville tiedotettavaksi. Äitimme oli haastatellut  liippatehtaalla työskennelleitä ja nauhoittanut tarinoita C-kaseteille vuodesta 1970 lähtien, vielä silloin elossa olleita liippatehtaan ja sahalaitoksen työntekijöiltä. Lisäksi Johan Vilhelm Määttä ja Mirjami s. Moilanen, luovuttivat teollisen arkistonsa historian kirjoihin vietäväksi. 

Aloitimme historiaan tutustumisen ottamalla yhteyden Oulun yliopiston historian laitokseen ja arkkitehtiosastoon, jotta saisimme arkkitehtityönä inventaarin rakennuksista ja korjaussuunnitelman lähes sadan vuoden tehdasmiljööstä. Kesällä 1999 suoritettiin tehdasrakennuksen tukeminen, jotta mittaustyö onnistuisi.  Lopullisesti mittaukset ja korjaussuunnitelmat saatiin valmiiksi arkkitehti Armi Patrikaisen diplomityötä varten kesällä 2000. Arkkitehtipiirustukset saapuivat kaksi viikkoa ennen joulua 2000. Tutustuimme niihin ja olimme valmiita investoimaan kaikkemme tehdasmiljöön nostamiseksi uudelleen toimeliaisuuteen.

Mutta toisin kävi. Heti loppiaisen jälkeisenä yönä tapahtui käsittämätön tulipalo tehdasalueella, joka vei konttoriasuintalon muutamassa tunnissa maan tasalle. Lapset olivat sunnuntaina lähteneet koteihinsa. Järkytyksestä ja käsittämättömästä tulipalosta yöllä 7 - 8.1.2001, on ollut mahdotonta toipua.

Ymmärsin, kuinka tärkeästä historian kirjoittamisesta oli kysymys. Silloisen elinkeinojohtaja Timo Lounan ehdotuksesta hain Oulun yliopistoon digitaalisen median maisterin tutkintoa suorittamaan. Sen avulla saisin lisää tieto-taitoa valtavan historia-aineiston digitalisoimiseksi ja lopulliseen taltiointiin eri muodoissa. Valmistuin Oulun yliopiston luonnontieteellisestä tiedekunnasta keväällä 2008. 

Vuonna 2011 julkaistiin Liippatehtaan tarinat osa I ja osa II, sitä mukaa kun historia-aineisto jäsentyi. Eksymän Sukuseura ja Mauri Timosen perhekunta luovuttivat aineistoa kirjoihin. Suomen eduskuntatalon arkisto luovutti kaiken Kuusamon pienen kivitehtaan kivitoimitukseen liittyvän dokumenttiaineiston Kuusamon teollisen historian kirjoittamiseksi.

Liippatehtaan tarinoiden osan IV olin koonnut jo aiemmin ensimmäiseksi. Se julkistettiin ennen osa III, joka julkistettiin 2015. Yritimme saada pankin aikaista dokumentaatiota kolmanteen kirjaan, jonka ajan, 1933 - 1945, Kansallispankki omisti tehtaan. Alunperin olin aikeissa julkistaa vain isäni muistelmat ja historiadokumentit. Kävi heti ilmi, että tehtaassa on ollut jo ennen monta tehtailijaa ja etsin kaikkien osalta kaiken mahdollisen aineiston.

Vuosina 2011 - 2015 julkistetut Liippatehtaan tarinat I - IV kertovat Jyrkänkosken tehdasmiljöön tapahtumista vuosilta 1912 - 1968, käsittäen pääasiassa Suiningin vesistön tapahtumia. Tuolloin luulin tehneeni osuuteni. Digigalleriassa olimme digitalisoineet aineistoa ja teimme äänitteistä, videoista ja muista kertyneistä aineksista kaksi videoesitystä.

Suomi täytti 100 vuotta 2017 ja Kuusamotalon Kaamosgalleria kutsui pitämään näyttelyä elokuulla 2017 sadan vuoden tehdasmiljöön tapahtumista, lisättynä omilla maalauksillani aiheeseen liittyen.

Näyttelyssä kävi yli 600 vierailijaa. Esitellessäni ryhmille ja koululaisille aineistoani,  lupasin yrittää koota koko Kuusamon teollista historiaa vielä yhteen kirjaan. Kuusamo 150 -teollisuus, 1868 -2023, Liippapitäjästä kansainvälisyyteen julkistettiin 29.7.2023. 

Karhuntassun Kuusamon jälleenrakentamisen näyttelyssä 9.4. - 31.8. 2024 käsitellaan Kuusamon sahateollisuuden siemenen eli Jyrkänkosken kiviteollisuuden muuntuminen sahateollisuudeksi.  Kuusamon Jyrkänkoski Oy tuotti puutavararaa Kuusamon jälleenrakentamiseen 1950-luvulla. Koulut ja myös Myllykosken voimalaitos saivat sahatavarat ja höylätyt sisutusmateriaalit Jyrkänkoski Oy:ltä. Vientiin Eurooppaan lähti sahatavaraa kymmenillä miljoonilla markoilla vuosittain. Jälleenrakennusajan tilikirjat kertovat satojen miljoonien puutavaran vienneistä Eurooppaan. Sahateollisuuden siemen eli kivihiomotehtaan laajeneminen sahateolliseksi laitokseksi toisen maailmansodan päätyttyä 1945 käynnisti sahatavaran viennin pommitetun Euroopan jälleenrakentamiseksi. Tilikirjojen mukaan tärkeimmät vientimaat olivat: Iso-Britannia, Länsi-Saksa, Hollanti, Alankomaat ja Ruotsi, koti-Suomen lisäksi. Karhuntassun näyttelyssä muunmuassa digitaalisen kirjan avulla avautuu QR-koodin kautta Kuusamon sahateollistumisen vaiheet.