Näyttelyn sisältöä

Näyttely koostuu akryyli- ja öljyvärimaalauksista  sekä muutamista valokuva-suurennoksista ja multimediateoksista. Vitriineissä oleva oheismateriaali koostuu joistakin historia-esineistä, valokuvista, pöytäkirjakopioista yms. dokumenteista.

Näyttelyn sisältö pohjautuu tehdasmiljöön historiaan vv. 1912 - 2017. Kuusamon Jyrkänkosken tehdasmiljöö on ollut jo ennen Suomen itsenäistymistä teollisuusmiljöönä. Suomen itsenäistyttyä kivitehdas on toimittanut Suomen eduskuntataloon Kuusamosta kivilaattoja lattiakiviksi vuosina 1929-1930. Kansallispankki toimi tehtailijana ennen ja jälkeen toisenmaailmansodan, joka antoi leimansa tehdasmiljöön historiaan. Toisen maailmasodan aikana tehdasmiljöö toimi saksalaisten sotilaiden tukikohtana. Liippatehdasmiljöö säästyi toisesta maailmansodasta, ja siten jälleenrakennus ja ulkomaankauppa alkoivat heti sodan päätyttyä. 

Aiheet ovat Kuusamon Jyrkänkosken kivi- ja puuteollisuusalueelta ja matkailukohteista Kuusamossa ja Venäjän rajanläheisyydestä. Pohjois-Pohjanmaan kytkös tulee vahvasti esiin, koska teollinen tuotanto on kokonaisuudessaan saatettu maailmalle Oulun kautta, pääasiassa laivauksin. 

Matkailuun liittyvät maalaukset ovat jopa sadan vuoden takaisia kohteita Venäjän rajan takaa, tältä Suomen eräältä vanhimmalta ja tunnetuimmalta matkailureitiltä, jossa kulkivat kuuluisat kansallistaiteilijamme Akseli Gallen-Kallela ja Jean Sibelius sekä I.K.Inha. Matkailukohdemaalaukset ovat mm. Paanajärveltä, Nuoruselta, Oulangalta, Kitkalta, Rukalta.  

Allaolevassa kuvasarjassa ovat: liippatehtaan perustaja Matti Eksymä, toinen tehtailija Mauri Timonen, pankin ja sodan aikana työnjohtajana toiminut Eetu Hanhela ja kivisahurimestari Iisak Herman Viinikka, talousneuvos Johan Vilhelm Määttä (toimitusjohtaja 1955-1962 Kuusamon Kovasin Oy:ssä ja Jyrkänkoski Oy:ssä 1949-1962, ja Elsa ja Johan Vilhelm Moilanen, joka toimi tehtaan hoitajana kuolemaansa asti eli vuoteen 1962. Elsa Moilanen meni Eino Moilasen, Johan Moilasesn veljen kanssa naimisiin ja niin hän sai kaiken tehtaan historia-aineiston kerättyä mm. C-kaseteille. Ilman hänen kaukonäköistä ajatusta tehtaan historian esiintuomisesta jälkipolville, ei historiaprojekti olisi onnistunut, ainakaan näin monimuotoisesti. 

Tapahtui Kuusamon Jyrkänkosken liippatehdasmiljöössä vuosina 1912 - 2017

1912 - 1920  

Matti Eksymä oli havainnut, että naiset ja lapset oli saatava pois navetoista raskaan työn ääreltä. Miehet hakivat liuskekivet louhoksista ja muodostivat niistä liippa-aihiot, jotka perheen naiset ja lapset käsin hioivat navetoissa kauniiksi, maan kuuluiksi Kuusamon liipoiksi. Monissa taloissa liipat olivat tuoneet vaurautta, mutta tärkeintä monissa taloissa mm. katovuosina oli se, että perheiden ei tarvinnut syödä enää pettuleipää. 

Matti Eksymä näki, että Jyrkänkoskessa virtaa voimaa, joka nyt valuu ohi kenenkään sitä hyödyntämättä. Ja kaksi liippakiviainesvarastoa, Kuivajärven aho ja Laajusvaara sijaitsivat aivan lähellä. Ensimmäiset ja parhaat vuodet Matti Eksymä joutui kiistelemään koskivoiman käytöstä kyläläisten kanssa. Lopulta oikeus määräsi sopuratkaisun ja kylälle laskeutui rauha. Matti Eksymä oli kuitenkin jo hengessään päättänyt luopua tehtaasta ja lähti rakentamaan kotikylälleen omaa myllyä. Hän möi loputkin tehtaan osuudet omille myyntimiehilleen. Uudet omistajat yrittivät kehittää sellaista konetta, joka tekisi kaiken työn liipanvalmistuksessa. Etelän miehet eivät onnistuneet toimissaan. Kaikki aika meni koneiden kehittelyyn. Myytävää ei syntynyt ja koskimiljöö jäi pankille. 

1920 - 1932  

LATTIAKIVIÄ SUOMEN EDUSKUNTATALOON

Nurmeslainen liikemies Matti Timonen kohtasi junassa Helsinkiin mennessä Tuiskun, joka kertoi myytävänä olevasta Kuusamon liippatehtaasta. Timosella oli tekniikasta kiinnostunut  Mauri-niminen poika. Mietittyään asiaa Matti Timonen matkusti Ouluun. Matti Timonen oli kauaskatseinen mies. Hän osti tehtaan “summassa” pankilta pojalleen Mauri Timoselle. Hän oli sitä mieltä, että Kuusamolla oli kaikki edellytykset suureen matkailuun ja kiviteollisuuteen, jotka molemmat tarvitsivat rautatien Kuusamoon.

Mauri Timonen toi eteviä sähkö- ja rakennusmestareita Helsingistä. Pian koskimiljöö muuttui Maurin hoviksi, jossa välillä vietettiin railakastakin elämää. Ennakkoluulottomasti Mauri Timonen tilasi kivikoneet Saksasta ja teki sopimuksen Suomen eduskuntatalon lattiakivitoimituksesta. Se onnistui hyvin suurista takaiskuista huolimatta. Saksasta tuodut koneet eivät olleetkaan sopivia liippojen tekoon. Liipat jäivät karkeiksi. Ihmiskäden olisi pitänyt ne vielä parannella yhtä kauniiksi ja sileiksi kuin aikaisemmin käsin tehdyt. Liippoja palasi paljon takaisin. Mauri ei saanut maksuja Saksasta. Lopulta myös Mauri Timonen perheineen palasi Nurmekseen. Koskimiljöö jäi pankille, joka otti tehtaan haltuun aloittaen itse tehtailijana vuoden 1933 alussa.

1933 - 1939    

Kansallispankki antoi alityönjohdon Suoperän Simon jälkeläiselle, Eetu Hanhelalle, joka valitsi työntekijät tehtaaseen. Pankin aikana turbiiniallasta pienennettiin tehtaan ulkopuolelta tulleen ns. asiantuntijan toimesta. Tehot silloin pienenivät. Muutoinkin pankin johdon aikana töitä tehtiin silloin kun muut maatyöt ja heinänteot sen sallivat. Osa työntekijöistä oli samoja kuin Timosen aikana. Sota vei parhaassa iässä olevat miehet rintamalle vuonna 1939. Vanha Kuusamo oli ollut raiviolaisten ja muidenkin  ikiaikainen kulkupaikka niin metsästys- kuin kalastusretkillä. Talvisota, jatkosota ja lopulta Lapinsota  vei monesta perheestä parhaassa iässä olevia miehiä. Sodan raskaat tappiot ja yritys "Suur-Suomesta" polttelee vieläkin monien kynsiä"."

Välirauhan aikana pyöri liippatehtaalla vain jauhomylly. Saksalaiset asuttivat liippatehdasmiljöötä koko Suomessa oloajan. Myös Johan Moilanen oli hyvissä väleissä saksalaisten kanssa.

Kalan ja riistalintujen toimittaminen saksalaisille tuotti maailmalta monia tarpeellisia tarvikkeita. Raivion väki ystävystyi saksalaisten kanssa. Mieletön tilanne kehkeytyi, kun veli saksalaisista tuli yhtäkkiä vihollisia.

Kansallispankki ei ole luovuttanut mitään tietoja tehtaan historiasta noilta vuosilta pankin näkökulmasta. Ainoastaan pankin Oulussa eläkkeelläoleva työntekijä on kertonut käynneistä tehtaalla ja liippavarastojen inventoinneista kerran vuodessa.

1939 - 1945    Kansallispankki omisti tehtaan. Saksalaiset asuivat konttoriasuinrakennuksessa. Välirauhan aikana pyöri jauhomylly. Konttoriasuinrakennus toimi asuntona monille perheille.

KUUSAMON KOVASIN OY JA JYRKÄNKOSKI OY

Kylän miehet alkoivat miettiä ratkaisua elämän jatkumiselle Jyrkänkoskella. Kuin ihme –oli tehdas säilynyt sodasta miltei vahingoittumattomana.  He näkivät mahdollisuuden liippojen teossa ja puiden sahauksessa, joita Suomen ja Kuusamon jällenrakentaminen kipeästi kaipasi. Jyrkänkosken kylän miehet kokoontuivat Porvarin saunaan ja päättivät kysyä paikalliselta pankilta lainaa, joka tulikin apuun. Toiminta lähti hyvin käyntiin. Mutta jo vuonna 1949 saapui myyntimies Kanto Pekka Oulusta ja kertoi, että ”nyt ei mennyt yhtään liippaa kaupaksi”. Tehtaalla oli otettava uusi suunta. Nopeasti - jo kahdessa kuukaudessa oli valmius alkaa sahata puutavaraa jälleenrakennustoimintaan

Kuusamoon, Suomeen ja Eurooppaan. Puutavaran kysyntä oli loputon. Kivihiomon ja myllyn kylkeen tuli raami ja toinen ja vielä kolmaskin. Patentti- ja rekisterihallitus määräsi, että puun sahaukselle oli perustettava oma yritys Jyrkänkoski Oy. Puutavaraasai helposti omista kairoista, vaikka Venäjän raja sulkeutuikin. Siellä olivat olleet parhaat savotat. Kaikki näytti olevan mallillaan. Perheitä perustettiin, lapsia syntyi ja työtä riitti kaikille. Raiviolaiset, Kovalaiset, Kantolaiset ja Määtät olivat tarttuneet toisiinsa naimakaupoissa. Verkosto oli valmis.

1945 - 1949

Kuusamon Kovasin Oy on perustettu vuonna 1945 (v, 1944) jatkamaan kovasinhiomotehtaan toimintaa eliliippojen tekoa toisen maailmansodan jälkeen. Kansallispankkiomisti tehdasmiljöön  vuoteen 1945 saakka. Sodastapalattuaan "kylän miehet" ostivat tehtaan tmpäristöinen ja oikeuksineen. Yhtiö alkoi heti valmistaa liippoja. Jälleenrakennusaika tarvitsi työkaluja ja liippojen kysyntä oli suurta kunnes tehdasvalmisteinen kivipuriste sivuutti hinnakkaamman käsintehdyn kauniin liipan.

Liippoja tehdas teki helmikuulle 1949, jolloin kysyntä tyrhtyi tehdasvalmisteisen hiomen tultua markkinoille. Tehtaan osakkaat miettivät heti uuden toiminnan tehtaalle. Oihan Suomi ja koko Eurooppa pommitettu maan tasalle ja puutavaran kysyntä oli loppumaton. 

Tehdas toimi puutavaran sahaajana ja myllynä sekä pienessä mittakaavassa 1960-luvulla kiven sahaajana ja hiojana. 1970-luvulla uusi sukupolvi aloiti kiven noston Soiinvaarasta, toimittaen liuskekiveä raakana pääasiassa Kuusamon ja Rukan alueelle. Vuonna 1978 Kuusamon Kovasin Oy toimitti Kuusamon kunnalle Soidinvaaran liuskekiveä, jotka päätyvätkunnantalon, liikuntahallin/uimahallin ja Karhuntassun piha- ja porraskiviksi. Rakennusvero ja lama pysäyttivät toimet myös Jyrkänkosella 1990-luvulla. Ja muutenkin kohtalo puuttui Liippatehdasvanhuksen ja konttoriasuinrakennuksen tapahtumiin. 

Tärkein liippakiven raaka-ainevaranto, Kuivajärven aho, jäi sodan päätyttyä Venäjän rajan taakse. Kuusamon Kovasin Oy perustettiin toimitusjohtaja Johan Vilhelm Määtän johdolla. Kansallisosakepankki ei myynyt Kuusamon Kivitehdas-osakkeita, vaan sen kiinteistöt kaikkine oikeuksineen ja liiketoimintoineen. Tehdasvalmisteinen kivipuriste korvasi käsin hiotun liipan ja niin päättyi  liippojen teko helmikuussa 1949. Sodan jälkeen sahatun puutavaran kysyntä oli suuri. Tehtaalle hankittiin raamisahat. Sirkkelisaha ei pystynyt vastaamaan kysyntään.

1949 - 1959     Puun sahaustoimintaa varten Kuusamon Kovasin Oy joutui perustamaan Kaupparekisterin vaatimuksesta Kuusamon Jyrkänkoski Oy:n, tytäryhtiön, koska Kovasin oli rekisteröity kivituotantoon. Liippatehtaan kylkeen rakennetiin uusi linja kahdella raamilla. Tukkilanssille rakennettiin rautatie. Toiminta alkoi täysillä vuoden 1950 alussa kotimaan toimituksilla, mutta laajentuen heti merkittävän ulkomaan kauppaan. Sahattuna puuta lähti Oulun satamasta Ruotsiin, Tanskaan, Hollantiin, Länsi-Saksaan ja Englantiin.

1959 - 1962     Kysyntä oli kova ja saha vanhanaikainen. Omistajat eivät päässeet yhteisymmärrykseen sahan uudistamisesta ja se jäi autioksi. Kaksi yhtiön osakasta rakensi 1959-1960 oman Kuusamon Sahan eli Vuotunki Oy:n, jonka Määtän veljekset möivät Kuusamon Osuusmeijerille. Meijeri pyöritti sahaa vuoteen 1982-1984.

KOSKISOTA JA ISOJAKO

Koskisota alkoi vuosina 1954-1956, jolloin mitä erilaisimmat kauppamiehet olivat kiusaamassa ja huijaamassa vesien omistajia. Alun alkaen Raiviolaisille oli aivan selvää, että vettä ei pidä ikinä myydä.  Imatran Voima sai luvan alkaa rakentaa Myllykosken voima-laitosta. Rajan läheisyys oli mieltä hallitseva uhkaava vaaratekijä. Liikkeellä oli väkeä suuntaan jos toiseenkin. Kuntijärven ja Paljakan rajavartiostot olivat koko ajan seurannassa. Epäluuloisina sodasta palanneet miehet eivät luottaneet venäläiseen. Myöskään vakoilu jupakoilta ei Kuusamo välttynyt.

Liippatehtaan koettelemukset eivät päättyneet tähän. Ensin jäi paras liippakivivarasto rajan taakse. Isojako aiheutti omat tunnekuohut, jotka jäivät itämään kylän henkiseen ilmastoon. Omistajien näkemyserot tehtaan kehittämisestä ja sen tulevaisuudesta johtivat siihen, ettei kukaan osakkaista halunnut enää panostaa tehtaaseen. Tehdas melkein autioitui 1950-ja 60-luvun taitteessa. Sahanhoitajaksi Taivalkosken pikareissulta Jyrkänkoskelle palasi Johan Moilanen perheensä kanssa.  Vuosiin 1945 – 1968 sisältyi  paljon työtä ja siitä saatiin kipeästi kaivattua rahaa. Toimitusjohtajana vuoteen 1962 saakka toimi  Johan Vilhelm Määttä. Koskella koettiin myös surua, iloa, vihaa, romantiikkaa ja rakkautta – eli kaikkia ihmiselämän koukeroita. Liippatehtaaseen kietoutuneissa suvuissa koettiin myös yllättäviä poismenoja ja samat suvut kokoontuivat moniin hautajaisiin.

1962 - 1968     Johan Vilhelm Moilanen, joka omisti veljiensä kanssa merkittävän osan Liippatehdasta, palasi Taivalkoskelta perheensä kanssa kesällä 1962. Hän osti ulkopuolisten osakkeenomistukset ja jatkoi tehdasalueen kunnostamista, ensin konttoriasuintalo ja sitten koko tehdasmiljöötä raivaten. Jauhomylly toimi ympäri vuodet. Puusaha kahdella vuorolla kesäisin ja kivisaha ja kivihiomo harrastusmuotoisena. Johan Moilasen äkillinen menehtyminen syöpään pysäytti tehtaan toiminnan vuonna 1968. Perhe hajosi ja alaikäiset lapset jatkoivat koulujaan.

1968 - 1987     Lukuunottamatta Johan Moilasen poikien kesätoimintaa tehdasmiljöö oli autiona, ja autiona olemisen pahat merkit näkyivät jo vuonna 1976. Vuonna 1978 suurin kivitoimitus tapahtui Kuusamon kunnalle kunnantalolle ja muihin julkisiin rakennuksiin.

1987 - 1995     Vanhin pojista Asko Moilanen palasi Helsingistä vuonna 1987 aloittaen kiven noston Soidinvaarasta ja toimittikin vuoteen 1995 erittäin kovaa kvartsiittiliusketta pääasiassa Kuusamoon, Rukalle ja lähipitäjiin. Ankara pankkipolitiikka iski kovalla kouralla myös Liippatehtaan toimijoihin. Toiminta hiipui vuonna 1995.

1995 - 1999     Kamppailu Finanssipolitiikkaa vastaan päättyi toukokuussa 1999, kun yksi liippatehtaan tytär Valma Lämsä palasi Oulusta perheensä kanssa tehdasmiljööseen. Liippatehtaan vielä elossa olleet henkilöt luovuttivat urakalla sadan vuoden historiaa Valma Lämsälle.

1999 - 2000     Oulun yliopiston arkkitehtiosaston arkkitehtiopiskelija Armi Patrikainen saapui sopimuksesta tekemään diplomityötä tehtaan rakennuksista. Jouluviikolla 2000 diplomityö oli valmis ja piirustukset saapuivat tehtaalle.

2000 - 2009     Tragedia jatkui konttoriasuintalon tuhoisalla tulipalolla 7 - 8.1.2001 väisenä yönä. Muutamassa tunnissa suuri kaksikerroksinen hirsitalo oli maan tasalla. Aution talon palaminen todettiin KRP:n toimesta tahallaan sytytetyksi. Paloa tutkittiin Kuusamon Poliisin toimesta. Syytä ei ole saatu selville, vaikka yhtiö lupasi suuren palkkion syyllisen löytymisestä. Epäiltyjä oli useita. Tärkeimmän rakennuksen palaminen keskeytti vanhan liippatehdasmiljöön suunnitelmat muuttua keskeiseksi matkailukeskukseksi itä-Kuusamoon. Omaishoitajana Valma Lämsä keräsi historia-aineistoa vuoteen 2009 saakka toimien samalla liippatehtaan vanhojen työntekijöiden omaishoitajana. Viimeinen liippatehdastyöntekijä kuoli vuonna 2006. Kesällä 2006 aloitettiin massiiviset tehdasmiljöön siivoustoimet. Romahtanut tehdas purettiin ja alueen metsää raivattiin. Tehtaan ympäristöstä, vanhalta tukkilanssilta ja lautatarhalta kerättiin kaksi perävaunullista rautaromua. Melkein kahdeksan täysperävaunullista huonoa puustoa poistettiin tehtaan ympäriltä ja Saunaniemesta. 

Tähän osioon lisään Liippatehdasmiljöön tapahtumia vuosina 1968-2012. Vuodet sisältävät niin paljon kipeää draamaa, että sen esiin tuomiseen tarvitaan aikaa ja positiivisia parantavia apuja. Pikkuhiljaa täydennän asia kerrallaan, vuosi kerrallaan tapahtumia tähän ja lopulliseen viitososaan.

Vuonna 1968 tehdasalue autioitui Johan Wilhelm Moilasen kuoleman jälkeen. Muutamassa vuodessa tehdasalueelta oli viety kaikki mikä irtosi mukaan vietäväksi. Tehdasta pitivät "päiväkotinaan" yläluokan isot pojat, joille opettajatkaan eivät oikein voineet mitään. Vuonna 1978 alkoivat Jussi Moilasen jälkeläiset palata tehdasmiljööseen alkaakseen liuskekivien toimitukset Kuusamon kunnan julkisten rakennusten ympärille. Tehdasalue oli jo tuolloin vajaassa kymmenessä vuodessa raiskattu todella pahaan kuntoon.

Draama seurasi toinen toistaan.  Loppiasen jälkeisenä yönä vuonna 2001konttoriasuinrakennus paloi muutamassa tunnissa maantasalle. Keskusrikospoliisin tutkittua, raportissa luki palo sytytetyksi. Silloin pysähtyi Jyrkänkosken tehdasmiljöön rakentaminen koillis-itä-Kuusamon silloisten suunnitelmien mukaiseksi matkailukohteeksi. Joulukuussa 2000 oli myös Oulun TE-keskus estänyt Kuusamon Kovasin Oy:n osallistumisen maaseutumatkailuhankkeeseen.

Nämä olivat lopullisia kuoliniskuja silloisen suunnitelman eteenpäin viemiseksi.

2010 - 2015    Valma Lämsä valmistui filosofian maisteriksi vuonna 2008 ja sen jälkeen alkoi kirjojen jäsentely uudestaan. Liippatehtaan tarinoiden neljän osan koostaminen, kirjoittaminen ja julkistaminen kohdistui vuosiin 2011 - 2015. Kaksi multimediavideota julkaistiin ja loppuunmyytiin samantien. Kirjoja on edelleen saatavana. 

2015 - 2017    Valma Lämsä jatkoi tehdasmiljöön eri vuosikymmenten tehdasmiljöön maalausten tekemistä. Kuusamon kulttuuritoimi osoitti keväällä 2016 Kuusamotalon Kaamosgallerian liippatehdashistorian päättötöiden esittelylle. Ajankohdaksi valikoitui elokuu 2017. Valtioneuvoston kanslia hyväksyi Valma Lämsän näyttelyhankkeen Suomi Finland 100-juhla-ohjelmaan. Liippatehdas oli 1920-luvun lopusta lähtien merkittävä turistikohde. Näyttelyssä on esillä Valma Lämsän ositain naivistisia ja naturalistisia sekä abstrakteja matkailukohdemaalauksia  noin 20 - 30 kpl. Lisäksi näyttelyssä on Toivo Määtän ja Eino Vattulan öljyvärimaalauksia koskien liipantekoa. Mukana on myös yksi puutavaran laivausta Oulun satamassa kuvaava maalaus. 

Osa maalauksista on yksityisomaisuutta, osa Kuusamon Kovasin Oy:n omistuksessa ja loput ovat Valma Lämsän myytävänä olevia maalauksia. Sekä kirjoja että vapaana olevia maalauksia voi ostaa näyttelystä ja ne luovutetaan uudelle omistajalle näyttelyn päätyttyä 30.8.2017. Jotkut työt voivat olla luonnoksia/pienoismalleja suuremmasta teoksista, jotka eivät ole myytävänä.

....................................................................................................................

Lämpimästi kiittäen tukijoita ja kanssaeläjiä tässä suuressa projektissa !

Tapaamisiin elokuussa Kuusamotalolla !

Valma Lämsä